maanantai 10. marraskuuta 2014

Nastat alle ja menoksi!

Aiemmassa tekstissäni jo  mainitsin, että muutin Seinäjoelle mukavan työpaikan takia. Toki se ei ole ainoa syy, miksi viihdyn Seinäjoella ja Etelä-Pohjanmaalla. 32 elinvuoteni aikana olen ehtinyt asua Seinäjoen lisäksi mm. Helsingissä, Vaasassa, Turussa ja Stutgartissa. Kun asuu monessa paikassa, oppii arvostamaan kunkin kaupungin hyviä puolia. Seinäjoella nautin etenkin kaupungin reilusta, rempseästä meningistä ja tilasta ympärillä.  Pyörä ei katoa talon pihasta vaikkei sitä olekaan kahlehtinut kolmella kettingillä lyhtypylvääseen ja Citymarketiin kehtaa mennä ratsastuskamppeissa. Seinäjoella on useita yrityksiä, joille hyvä asiakaspalvelu on kunnia-asia. Hyvällä itsetunnolla varustettu ammattilainen uskaltaa näyttää ammattitaitonsa ja olla siitä rehellisesti ylpeä. (Ja tunnetustihan pohjalaisilla tuota itsetuntoa ei puutu...) Isommista kaupungeista kaipaan eniten liikkeiden pitkiä aukioloaikoja. Turun hämeentien 24h Subway pelasti monesti nälkäisen matti myöhäisen. Toisaalta Seinäjoella ei aikaa mene ruuhkissa seisoessa, täällä kun ruuhka tarkoittaa kahta traktoria yhtäaikaa Itikan risteyksessä. Seinäjoella myös tonttien hinnat ovat vielä ihan maltillisia. Nuo asuntomessualueen tontit olivat hinnaltaan 37 000- 49 000, moni turkulainen kaveri oli aika kateellinen kun kuuli noista tonttihinnoista.  Asuntomessualuehan sijaitsee lähellä keskustaa Kyrkösjärven rannalla, joten Seinäjoelta ei parempaa sijaintia voisi löytyä.  Minun tonttini on tuolla  ympyränmuotoisella Tulikivenmyllyllä.
Myös talveen varautuminen onnistuu täällä Seinäjoella helposti, pitää tässä nyt ihan mainita kaksi hyvää esimerkkiä pohjalaisesta ammattitaidosta.  Kävin viikko sitten vaihdattamassa Kiaan talvitassut alle Rengastien autotarvikkeessa ja sain aivan loistavaa palvelua. Tutut pojat ottivat Kian hellään huomaansa ja samalla minä nautin kupin kahvia. Puolen tunnin kuluttua renkaat oli vaihdettu, ilmanpaineet tarkistettu ja Kia odotti tyytyväisenä pihalla. Suosittelen!
Tiesittekö muuten, että hepoille laitetaan kanssa "talvirenkaat" alle pakkaskauden ajaksi? (kuka nyt kesärenkailla uskaltaisi kaasutella metsäteillä?) Hevosten talvirenkaita eli hokkeja ei voi ostaa rengasliikkeestä vaan niiden asentamisen tekee kengittäjä. Meidän kengittäjän Petterin palvelu on vielä asteen verran parempaa kuin rengasliikeessä. Hän itse merkitsee kalenteriin, koska Jekku tarvitsee uudet kengät, tulee omatoimisesti tallille kengittämään mussukan ja katsoo itse, minkälaiset kengät me Jekun kanssa tarvitsemme. Viime viikolla Jekulle oli ilmestynyt tällaiset hienot nastat eli hokit kavioon. Jekkua vielä erikseen kehuttiin kun hän oli ollut niin fiksusti koko kengityksen ajan! Nyt siis me Jekun kanssa enää odottelemme pakkasta ja lunta, että pääsisimme metsäteille rallittamaan! Sen verran me varaslähtöä otimme Jekun kanssa talveen että kokeilimme jouluvaatteita viikonloppuna. Eikö hän olekin söpö uudessa tonttu/porolakissa?
Jekun tonttulakki aiheutti jonkunverran kateutta tallikavereissa, joten ehkä muutkin hepat saavat tänä jouluna omat tonttulakit. Tallille on siis edelleen hyvä meininki! Tallilta muuten tytöt uhosivat, että jos talonrakennus ei muuten onnistu, niin aina tallilta löytyy käteviä naisia myös raksahommiin! (you know, se pohjalainen itsetunto).  Tässä vielä kuva tyttöjen tämänpäiväisestä taidonnäytteestä, hepoille asennetaan tässä omaa solariumia... Kuka sanoi, että pituus on rajoite?

1 kommentti:

  1. Onpa näitä juttujasi kovin mukava lueskella! Niin vähän elämästä saa loppujen lopuksi vain Facebookin kautta irti.

    Eeva I.

    VastaaPoista