Papereiden pyöritystä ja joulun (lumen) odotusta

Meidän aikaisempia juttuja voi lukea osoitteesta asuntomessuheppailua.blogspot.com
Ensimmäiseksi pitää kertoa ilouutinen! Jekulle löytyi vihdoin istuva satula. Satula löytyi Satu Ritarin satulahuoneelta. Satula on Wintecin 500 yleissatula ja Jekku on nyt  tuntunut varsin tyytyväiseltä uuteen satulaan. Etenkin esteiden hyppiminen uuden satulan kanssa tuntuu miellyttävän herraa. No, kun yksi ongelma on hoidettu niin seuraavaa pukkaa... Mun turvaliivin alaosa osuu jatkuvasti hypätessä satulan takaosaan, jolloin turvaliivi nousee ylös ja pökkää mun kypärän silmille. Ja esteiden hyppääminen on mun mielestä aika haastavaa jo ihan normaalillakin näkökyvyllä puhumattakaan sokeana hyppäämisestä. Nyt on sitten metsästetty uutta turvaliiviä. Vinkkinä muuten kaikille Pelle Pelettomille, turvaliiveissä on niin paljon kehitettävää. Yleensä turvaliivin selkäosan pituutta ei voi itse säätää ja lyhytselkäisille suomalaisille suuri osa turvaliiveistä on auttamattoman liian pitkiä. Turvaliivit muistuttavat vanhanaikaisia pelastusliivejä, olo on kuin kilpikonnalla ja liikkuvuus on samaa luokkaa. (paitsi että kilpikonnat eivät kiipeä hevosen selkään, jonka säkä on korkeammalla kuin oma hiuslaki) Suurin osa turvaliiveistä on tietenkin vielä mustan värisiä, joten ne ovat järkyttävän kuumia kesähelteillä ja talvella pimeästä maastosta ei ratsastajaa näe millään. Eli turvaliivimarkkinoilla olisi tarvetta mittatilaustyönä valmistettaville pinkeille liiveille! 

Marras- ja joulukuu ovat olleet täällä Seinäjoella märkiä, pimeitä ja liukkaita. Kaverini mukaan marraskuu testaa hevosenomistajan tosimotivaation. Hevonen on jatkuvasti kurainen, loimet ovat märkiä ja likaisia, maastossa on pimeää ja liukasta ja maneesissa on vapaana ainoastaan kuutamovuoroja. Tänään oli pitkästä aikaa luvattu auringon pilkahtavan pilvien takaa ja yöllä oli tullut luntakin huimat 1cm! Me Jekun kanssa suuntasimme siis suoraan maastoon ja saimme kaveriksi kaksi muuta suokkia, Jekun rakkauden kohteen Tamman ja Jekun karsinanaapurin Hupen. Jekku on käyttänyt nyt joulukuussa adventin kunniaksi hienoa poropipoa ja nyt myös naapurit pääsivät ihastelemaan mun omaa poroa. Jekku olisi mielellään jäänyt seurustelemaan naapureiden kanssa pidemmäksikin aikaa mutta Tammalla ja Hupella oli kiire nauttimaan metsäkävelystä. 
Tontilla ei ole tapahtunut mitään pitkiin aikoihin. Syy on mielestäni ihan hyvä, meillä ei ole vieläkään rakennuslupaa. Tiesittekö muuten, paljonko erillaisia lomakkeita tarvitaan yhden pienen rakennusluvan saamiseen. No, tänään kävimme illalla yhdessä rakennusmestarini Lasse Vuorenmaan kanssa vinon pinon erillaisia papereita läpi. Rakennuslupaa varten tarvitaan mm. pääsuunnittelijan allekirjoittamat pääpiirrustukset (4kpl), värimallit (2pl), selvitys rakennuspaikan perustamis-ja pohjaolosuhteista, energiatodistus, rakennushankeilmoitus, vesi-ja viemäriliittymähakemus, vastaavan työnjohtajan hakemus ja kvv- ja lv-työnjohtajan hakemus. Noh, enää energiatodistus puuttuu ja katon värilaatta pitäisi käydä hakemassa K-raudasta ja sitten... rakennuslupa voidaan jättää hyväksyttäväksi! 
Jatkossa tämän blogin löytää myös asuntomessujen osoitteesta: http://www.asuntomessut.fi/blog/asuntomessuheppailua

Tohon se talo sitten tulee...

Viime viikolla sain odotetun kirjeen Seinäjoen kaupungilta rakennusvalvonnasta. Mun poikkeuslupahakemus oli mennyt läpi ja saan nyt siis sijoittaa taloni juuri sinne minne halusinkin! (tai no, melkein. Alunperin hain toista tonttia mutta koska sinne en nyt voi toiseksi tuppautua niin tämä on oikein hyvä vaihtoehto). Alunperin kaavan mukaan mun tontilla talo olisi pitänyt sijoittaa tontin etelälaidalle, jolloin takapiha olisi ollut pohjoiseen. Onneksi tuo muutos sopi myös rakennusvalvonnalle, olisi paljon vaikeampaa ollut vaikuttaa auringon liikkeisiin ja laskusuuntaan... =) Tulevaisuudessa voin siis toivottavasti nautiskella ilta-auringosta omassa ulkoporeammeessa lökötellen.

Isä ja Lasse töissä

Luvasta innostuneena viikonloppuna kävimme sitten merkitsemässä alustavasti talon paikan tontille. (Tai no, isä ja Lasse merkitsivät talon paikan, minä ja äiti sen sijaan tutustuimme uusiin naapureihini.) Samaan kortteliin muuttaa aivan ihana labradorin noutaja buddy, jonka bravuuri on keppien noutaminen metsästä. Me tulimme heti hyvin toimeen, minä heitin keppiä ja buddy nouti kiltisti, vaikka ne mun heitot olivat melko säälittäviä... hyvät naapurisuhteet ovat niin tärkeitä!
No, kyllähän mä toki välillä kävin tarjoamassa apuani, mutta jotenkin tuntui, että pojat haluasivat hoitaa tuon talon paikan merkitsemisen itse... Ja täytyy myöntää, että mulle prisma tarkoittaa tv-ohjelmaa, ei mittatyökalua...

Isä, mitta ja talon paikka.

Muutenkin tässä projektissa mun sanavarasto on laajentunut.. Tiesittekö muuten, että kattotuoli eli tarkoita kattoterassilla olevaa tuolia? (mä en tiennyt, mutta kyllä niillä raksamiehillä pokka piti). Muille blondeille tiedoksi, että kattotuoli on se kolmionmallinen pala, joka tulee sinne katolle.

Nyt sitten kun poikkeuslupa on saatu niin seuraavaksi haetaan rakennuslupaa. Ennen rakennuslupaa ei kuulemma saa puita vielä tontilta kaataa. Isä lupautui siinäkin onneksi innokkaasti avuksi, kuvitteli varmaan mielessään mut moottorisahan kanssa tontille ja totesi, että parempi tulla itse. Ei sinänsä, olisihan se hienoa osata käyttää moottorisahaa, ei kai se nyt niin vaikeaa voi olla?
Jekun kanssa uuden satulan metsästäminen jatkuu... Ja innolla me myös odottelemme lunta. Maastossa ei pysty nyt juuri muuta kuin kävelemään ja Jekun mielestä maastolenkit ilman kiitolaukkaa ovat varsin turhauduttavia (eivät kuitenkaan sentään niin turhia, että mun pikku ponini vaihtaisi ne koulutreeneihin.)

Nastat alle ja menoksi!

Aiemmassa tekstissäni jo  mainitsin, että muutin Seinäjoelle mukavan työpaikan takia. Toki se ei ole ainoa syy, miksi viihdyn Seinäjoella ja Etelä-Pohjanmaalla. 32 elinvuoteni aikana olen ehtinyt asua Seinäjoen lisäksi mm. Helsingissä, Vaasassa, Turussa ja Stutgartissa. Kun asuu monessa paikassa, oppii arvostamaan kunkin kaupungin hyviä puolia. Seinäjoella nautin etenkin kaupungin reilusta, rempseästä meningistä ja tilasta ympärillä.  Pyörä ei katoa talon pihasta vaikkei sitä olekaan kahlehtinut kolmella kettingillä lyhtypylvääseen ja Citymarketiin kehtaa mennä ratsastuskamppeissa. Seinäjoella on useita yrityksiä, joille hyvä asiakaspalvelu on kunnia-asia. Hyvällä itsetunnolla varustettu ammattilainen uskaltaa näyttää ammattitaitonsa ja olla siitä rehellisesti ylpeä. (Ja tunnetustihan pohjalaisilla tuota itsetuntoa ei puutu...) Isommista kaupungeista kaipaan eniten liikkeiden pitkiä aukioloaikoja. Turun hämeentien 24h Subway pelasti monesti nälkäisen matti myöhäisen. Toisaalta Seinäjoella ei aikaa mene ruuhkissa seisoessa, täällä kun ruuhka tarkoittaa kahta traktoria yhtäaikaa Itikan risteyksessä. Seinäjoella myös tonttien hinnat ovat vielä ihan maltillisia. Nuo asuntomessualueen tontit olivat hinnaltaan 37 000- 49 000, moni turkulainen kaveri oli aika kateellinen kun kuuli noista tonttihinnoista.  Asuntomessualuehan sijaitsee lähellä keskustaa Kyrkösjärven rannalla, joten Seinäjoelta ei parempaa sijaintia voisi löytyä.  Minun tonttini on tuolla  ympyränmuotoisella Tulikivenmyllyllä.

Myös talveen varautuminen onnistuu täällä Seinäjoella helposti, pitää tässä nyt ihan mainita kaksi hyvää esimerkkiä pohjalaisesta ammattitaidosta.  Kävin viikko sitten vaihdattamassa Kiaan talvitassut alle Rengastien autotarvikkeessa ja sain aivan loistavaa palvelua. Tutut pojat ottivat Kian hellään huomaansa ja samalla minä nautin kupin kahvia. Puolen tunnin kuluttua renkaat oli vaihdettu, ilmanpaineet tarkistettu ja Kia odotti tyytyväisenä pihalla. Suosittelen!
Tiesittekö muuten, että hepoille laitetaan kanssa "talvirenkaat" alle pakkaskauden ajaksi? (kuka nyt kesärenkailla uskaltaisi kaasutella metsäteillä?) Hevosten talvirenkaita eli hokkeja ei voi ostaa rengasliikkeestä vaan niiden asentamisen tekee kengittäjä. Meidän kengittäjän Petterin palvelu on vielä asteen verran parempaa kuin rengasliikeessä. Hän itse merkitsee kalenteriin, koska Jekku tarvitsee uudet kengät, tulee omatoimisesti tallille kengittämään mussukan ja katsoo itse, minkälaiset kengät me Jekun kanssa tarvitsemme. Viime viikolla Jekulle oli ilmestynyt tällaiset hienot nastat eli hokit kavioon. Jekkua vielä erikseen kehuttiin kun hän oli ollut niin fiksusti koko kengityksen ajan! Nyt siis me Jekun kanssa enää odottelemme pakkasta ja lunta, että pääsisimme metsäteille rallittamaan! Sen verran me varaslähtöä otimme Jekun kanssa talveen että kokeilimme jouluvaatteita viikonloppuna. Eikö hän olekin söpö uudessa tonttu/porolakissa?

Jekun tonttulakki aiheutti jonkunverran kateutta tallikavereissa, joten ehkä muutkin hepat saavat tänä jouluna omat tonttulakit. Tallille on siis edelleen hyvä meininki! Tallilta muuten tytöt uhosivat, että jos talonrakennus ei muuten onnistu, niin aina tallilta löytyy käteviä naisia myös raksahommiin! (you know, se pohjalainen itsetunto).  Tässä vielä kuva tyttöjen tämänpäiväisestä taidonnäytteestä, hepoille asennetaan tässä omaa solariumia... Kuka sanoi, että pituus on rajoite?

Tonttiin tutustumista ja satulan sovitusta

Torstain kylmässä viimassa kävimme yhdessä Vuorenmaan Lassen ja Sirenin Mikan kanssa tutustumassa tonttiin  Edellisen käynnin jälkeen tontille oli ilmestynyt iso Ainoakotien kyltti ja rakennuttajan kohdalla luki minun nimeni. Tontti ei ole vielä virallisesti omani, tonttikaupat päästään tekemään kaupungin kanssa vasta kun rakennuslupa on saatu. Mutta kyllä se maapläntti vähän omalta tuntui, kun kerran tuollainen kylttikin sinne oli ilmestynyt. =) Jekun nimeä tosin kyltissä ei ollut, pitäisiköhän käydä lisäämässä se yön pimeinä tunteina. ;)

Lasse on minun rakennusmestarini, tukeni ja turvani tässä projetissa. Lasse on tehnyt pitkän uran Laihian rakennustarkastajana ja jos kerran mies on tullut toimeen nuukudestaan tunnettujen laihialaisten kanssa niin eiköhän hän aikamoinen guru tässä rakentamisessa ole. =) Mika taasen on designtalojen työntekijä ja työmaan johtaja. Hänkin vaikutti ihan mukavalta ja fiksulta kaverilta ja käski vaan kysymään, jos jotain epäselvää on... (heh, ei tainnut parka tajuta, kuinka paljon niitä kysymyksiä tulee).

Pojat tutustumassa tonttiin, Mika ja Lasse

Jekku hierottavana

Jekulla on ollut huoltoviikko. Jekun selkä on ollut jumissa ja meidän satula ei tunnu oikein sopivan. Jekun selkään selkärangan molemmille puolille on ilmestynyt kovia patteja ja kiropraktikko (jep, uskokaa tai älkää mutta hepoilla on omia kiropraktikoita, hierojia jne) epäili, että ne ovat tulleet huonosti istuvasta satulasta. Kesän alussa kävimme Jekun kanssa Ratsukellarin satula-autolla mutta sieltä ei löytynyt yhtään Jekulle sopivaa satulaa. :/ Lisäksi olemme kokeilleen muutamia kavereiden satuloita mutta mikään ei oikein tunnu istuvan. Nyt tilasin Satulasopista yhden Albinon satulan sovitettavaksi ja alkuun se näytti sopivan mutta nyt tänään se tuntui painavan liikaa lapoihin. Ja mä joskus kuvittelin, että istuvien farkkujen löytäminen on vaikeaa... *huokaus*. Kipeän selän takia Jekku kävi hierojalla viime sunnuntaina ja poika tuntui nauttivan. Keskiviikkona olikin sitten toisenlainen päivä, kun eläinlääkäri tuli raspaamaan Jekun hampaat ja samalla Jekku sai rokotteen. Itse olin tulloin töissä mutta onneksi ihanat tallikaverit pitivät Jekusta huolta ja mussukka oli kuulemma käyttäytynyt oikein fiksusti. (Eikä ollut edes yrittänyt purra eläinlääkäriä toisin kuin siskoni hammaslääkäriä...) Oon mä vaan niin ylpee mun mussukasta! Mielellämme otamme vinkkejä vastaan, mistä  löytyisi sopiva satula tällaiselle komealle suokille ja lyhytraajaiselle pullakalle ratsastajalle. 

Suosi suomalaista, rakastu suokkiin!

Suosi suomalaista, rakastu suokkiin!
Suokit veivät sydämeni jo ensimmäisellä ratsastustunnilla. Paljonkohan asiaan vaikutti se, että suokit muistuttavat lapsuuteni kauneusihannetta My little Ponyja? Oikeasti, ihan samaltahan ne näyttävät kaukaa katsottuna! Samanlaiset pyöreät masut ja peput, lempeä katse ja sopusuhtaiset vankat jalat kuuluvat molempien rotujen piirteisiin. Suokki ei todellakaan ole mikään puoliverinen rimppakinttu, joka palelee kun lämpötila laskee alle 10 asteen! No okei, suokit eivät ole vaaleanpunaisia- tai sinisiä eikä niillä ole pepun päällä kukkasten kuvia, mutta onneksi loimittamisella ja klippauksella voi tehdä ihmeitä! Eivätkö nämä kaksi ole kuin kaksi marjaa?

Varjotar-poni. Tällainen oli mun eka My little pony, sain sen muistaakseni jouluna 1985

Jekku, ensimmäinen oma heppa. Sain (tai, no ostin) Jekun 16.5.2014

Miksi suomenhevoset ovat niin ihania? Parempaa ystävää kuin suokki on vaikea löytää. Rotumääritelmissä suokkeja kuvataan rehellisiksi, vahvoiksi, ja yhteistyöhaluisiksi. Itse lisäisin tuohon luetteloon vielä täysjärkisyyden. Tiedättehän tilanteen, kun kesken ratsastustunnin tapahtuu jotain yllättävää kuten kentän yli lentää helikopteri tai auton pakoputki paukahtaa tai pusikosta ilmaantuu sapelihammastiikeri (joka tosin ihmisten mielestä muistuttaa lähinnä jänistä) ja hepat sinkoilevat sinne tänne? Mitä tekee silloin ihana suomenhevonen? Todennäköisesti tarkkailee hetken tilannetta ja toteaa, että turha tuollaiseen menoon on energiaa kuluttaa... painaa turvan kohti maata ja etsii pudonneita heinänkorsia. Suomenhevonen on selvinnyt sodista, Suomen kylmistä talvista ja raivannut yhdessä isännän kanssa metsiä ja soita. Kaiken muun lisäksi tämä luotettava rotu tulee toimeen varsin pienellä energiamäärällä. Keskitysleiriltäkin todennäköisesti suokki olisi selvinnyt hengissä, toki kylkiluut törröttäen mutta hengissä kuitenkin. Onkin siis suorastaan törkeää, että joku kehtaa kutsua näitä mussukoita lihapulliksi! Minkäs ne sille voivat, että energia vain kertyy taloudelliseen suokkiin helpommin kuin muihin? ;) Tässä vielä viime kesänä netissä kiertänyt kuva...

Suosi suomalaista- periaatteella tässä siis mennään! Ihan mukavaa, että myös oma talo tulee suomalaiselta firmalta.  Talon suurelementit valmistetaan tehtaassa Nivalassa ja täällä Seinäjoella käytetään mahdollisimman paljon paikallisia työntekijöitä. Tuntuu hyvältä, että voi omalla rakennuttamisellaan myös tukea suomalaista työtä. Talofirman valinnassa painoi melko paljon tuo kotimaisuus. Voiko kotimaiseen yritykseen luottaa enemmän kuin ulkomaalaiseen? Ainoakodithan lupaa varsin paljon omissa esitteissään ja nettisivuillaan. Heidän työntekijänsä ovat ainakin toistaiseksi vaikuttaneet rehdeiltä ja asiantuntevilta. No, aika tässä nyt näyttää, voiko suomalaiseen mieheen luottaa yhtä paljon kuin suomenhevoseen. Toivon parasta! (ja toki täällä kerron miten kävi!)

Voiko nainen rakennuttaa yksin talon? Onko mitään järkeä rakennuttaa omaa unelmataloaan asuntomessualueelle? Ja onko edes ylipäätään järkevää asua Seinäjoella? Riittäkö aika sekä oman hevosen kanssa touhuiluun että rakennuttamiseen? Ja olenko kaiken tämän jälkeen köyhä kuin kirkonrotta ja Törnävällä hoidettavana? No, sehän selviää tulevien kahden vuoden aikana ja eikös kaikkea pidä aina kokeilla! Ja mähän oon tunnetusti yllytyshullu, sehän selvisi viimestään ollessani 7v  kun uimakurssin pojat sanoivat  etten uskaltaisi hypätä Vaasan uimahallin ylimmästä kerroksesta...
Tässä blogissa seurataan rakennusprojektin etenemistä ja Jekun ja minun touhuilua. Seuraavassa meistä

pienet esittelyt:
Minä: Kaisu, oikealta nimeltä Kaarina. 32-vuotias tyttö. Alunperin kotoisin Vaasasta, opiskelujen takia asunut myös Turussa. Seinäjoelle päätynyt ihanan työpaikan perässä. Vapaa-ajalla löydettävissä helpoiten Manunkylän ratsutallilta. Liikkuu hepalla, valkoisella Kialla ja joskus harvoin myös suksilla. Rakastaa päikkäreitä, lautapelejä, hyvää ruokaa ja eniten omaa heppaansa Jekkua. On aina asunut kerrostalossa mutta haaveillut omasta talosta. Varsin puhelias tapaus. Lempiväri vaalenpunainen. Ei tiedä juuri mitään rakentamisesta.
Jekku , oikealta nimeltään Jekurex. 14-vuotias suomenhevonen. Aloitti uransa isänsä kavionjälkiä seuraten ravurina. 10-vuotiaana teki uranvaihdoksen ratsuksi. Viime kevääseen asti teki töitä Artukaisten ratsastuskoulussa Turussa. Muutti Kaisun kanssa Seinäjoelle toukokuun lopussa 2014. Rakastaa maastoilua, laukkaamista, porkkanoita, riimuleikkejä ja pieniä jekkuja. Lapsiystävällinen mussukka ja joka tädin turvahevonen. Ei pelkää muuta kuin vettä ja traileriin menoa. Asuu Manunkylän ratsutallilla. Parhaat kaverit Kimmo, Aatu,  Iisakki ja Takku (kissa). On rakastunut tallikaveriinsa Tammaan.
Talo: Ainoakotien puutalo. Kerrosala 164m2, huoneistoala 124m2. Heppaihmisen unelmakoti, talossa oma varustehuoltohuone hevostarvikkeiden putsaukseen, kuivaukseen ja säilytykseen. Pihalla poreamme, jossa voi rentoutua ratsastuksen jälkeen tai vaikka fiilistellä ennen provinssia.
Tervetuloa seuraamaan meidän projektia!
T: Kaisu ja Jekku