Yksi päivä riittää kun on oikein reipas!

Tiistai 5.5. oli se tärkeä iso päivä! Mun  talo saapui tontille! Ja voi kun hienolta se näyttikään! Toki ei taloa kokonaisena tontille tuotu vaan isoina paloina. Niistä sitten raksapojat kokosivat taloni kuin legopalikoista prinsessalinnan! <3 Ja illalla talossa oli jo vesikate ja rakenteet olivat sateelta turvassa. Uskomatonta miten paljon yhdessä päivässä voi saada aikaan!

 Yhtä valtavia muutoksia ei ole tiistain jälkeen tontilla tapahtunut mutta joka päivä on edistystä tapahtunut. Viime viikonloppuna maalailin isän kanssa räystäslautoja valkoisiksi. Pääsin myös kokeilemaan suunniteltua talonväriä autokatokseen. Seinäjoen rakennusvalvontahan ei suostunut rakennuslupavaiheessa hyväksymään mallikuvien perusteella suunniteltua väriä. Mä en kyllä tätä ihan tajua. Kaikki lokinkakassa esiintyviä värejä saa vapaasti käyttää talon seinään mutta kaunis hento vaaleanpunainen ei sitten kelpaakaan! Teknoksen ulkomaalivalikoimassa löytyy aivan täydellinen väri ja mä kyllä ehdottomasti haluaisin juuri tämän mun uuden taloni väriksi. Eikös väri näytäkin kauniilta ja sopii hyvin yhteen tummanharmaan oven kanssa?  En tiedä, minkälaiset itkupotkuraivarit saan, jos taloa ei saakaan maalata vaaleanpunaiseksi! 

 Taloprojektissa kaikki on siis edennyt sutjakasti eteenpäin. Tallilla sen sijaan Jekun jalan kanssa murheita riittää roppakaupalla. Kävimme Jekun kanssa perjantaina 8.5 eläinlääkäri Sami Takalan vastaanotolla. Jekku edelleen ontui oikein kunnolla vasenta etujalkaa. Huonoja uutisia löytyi kaksin kappalein. Röntgenkuvissa värttinäluusta löytyi luupiikki, joka ilmeisesti hankaa syvää koukistajajännettä. Periaattessa luupiikin voi poistaa tähystyksessä Tampereen hevosklinikalla.  Suurempi murhe löytyi ultraäänitutkimuksessa. Pinnalisessa koukistajassa on repeämä ja mahdollisesti kyseessä on tuore vamma. 

Jekku klinikalla lääkepöllyssä. 

Nyt kun tilannetta on tässä seurailtu reilun viikon verran niin kyllähän se pahasti vaikuttaa tuoreelta repämältä. Repämäkohta turvottelee jonkunverran ja tuntuu kädelle lämpimältä. Jalkaa on kylmäilty ahkerasti ja vauriokohtaan on annettu myös laserhoitoa. Hädissäni soitin myös Tampereelle ja lähettelin Jekun röntgenkuvia sinne arvioon. He pitivät ontuman todennäköisimpänä syynä jännevauriota mutta suostuivat ottamaan Jekun  uuteen arvioon. 25.5 sitten siis matkaamme yhdessä kohti Tamperetta.

Jekun vasen polvi 

Googlettaminen on lisännyt vain huolestumisen määrää... Olen saanut mm. selville, että jännevauriot paranevat hevosilla yleensä hitaasti ja huonosti. Pinnallisen koukistajan jänteissä erityisen huono ennuste on jänteen yläosan repeämissä. Yläosan repeämät eivät turpoa välttämättä niin voimakkaasti mutta ne aiheuttavat voimakkaampaa ontumaa ja enemmän kipua. Paraneminen voi kestää jopa puolitoista vuotta ja osa hevosista ei toivu lainkaan enää ratsastuskäyttöön. Jekun jännevaurio sijaitsee juuri tuolla jänteen yläosassa ja oireet sopivat pelottavan hyvin edellä olevaan kuvailuun. Alkuun jalassahan ei tuntunut juurikaan kuumotusta ja vauriokohtakin selvisi vasta eläinlääkärin vastaanotolla.
Kyyneltiehyitä on nyt sitten tyhjäilty ahkerasti. Huoli on kova omasta murusta ja lisäksi ahdistaa, kun ei tiedä onko omalla toiminnallaan aiheuttanut vamman. 16.5 on mun ja Jekun kavioliiton vuosipäivä, mitenköhän sitä voisi edes juhlistaa tällaisessa tilanteessa. Niisk.