Tohon se talo sitten tulee...

Viime viikolla sain odotetun kirjeen Seinäjoen kaupungilta rakennusvalvonnasta. Mun poikkeuslupahakemus oli mennyt läpi ja saan nyt siis sijoittaa taloni juuri sinne minne halusinkin! (tai no, melkein. Alunperin hain toista tonttia mutta koska sinne en nyt voi toiseksi tuppautua niin tämä on oikein hyvä vaihtoehto). Alunperin kaavan mukaan mun tontilla talo olisi pitänyt sijoittaa tontin etelälaidalle, jolloin takapiha olisi ollut pohjoiseen. Onneksi tuo muutos sopi myös rakennusvalvonnalle, olisi paljon vaikeampaa ollut vaikuttaa auringon liikkeisiin ja laskusuuntaan... =) Tulevaisuudessa voin siis toivottavasti nautiskella ilta-auringosta omassa ulkoporeammeessa lökötellen.

Isä ja Lasse töissä

Luvasta innostuneena viikonloppuna kävimme sitten merkitsemässä alustavasti talon paikan tontille. (Tai no, isä ja Lasse merkitsivät talon paikan, minä ja äiti sen sijaan tutustuimme uusiin naapureihini.) Samaan kortteliin muuttaa aivan ihana labradorin noutaja buddy, jonka bravuuri on keppien noutaminen metsästä. Me tulimme heti hyvin toimeen, minä heitin keppiä ja buddy nouti kiltisti, vaikka ne mun heitot olivat melko säälittäviä... hyvät naapurisuhteet ovat niin tärkeitä!
No, kyllähän mä toki välillä kävin tarjoamassa apuani, mutta jotenkin tuntui, että pojat haluasivat hoitaa tuon talon paikan merkitsemisen itse... Ja täytyy myöntää, että mulle prisma tarkoittaa tv-ohjelmaa, ei mittatyökalua...

Isä, mitta ja talon paikka.

Muutenkin tässä projektissa mun sanavarasto on laajentunut.. Tiesittekö muuten, että kattotuoli eli tarkoita kattoterassilla olevaa tuolia? (mä en tiennyt, mutta kyllä niillä raksamiehillä pokka piti). Muille blondeille tiedoksi, että kattotuoli on se kolmionmallinen pala, joka tulee sinne katolle.

Nyt sitten kun poikkeuslupa on saatu niin seuraavaksi haetaan rakennuslupaa. Ennen rakennuslupaa ei kuulemma saa puita vielä tontilta kaataa. Isä lupautui siinäkin onneksi innokkaasti avuksi, kuvitteli varmaan mielessään mut moottorisahan kanssa tontille ja totesi, että parempi tulla itse. Ei sinänsä, olisihan se hienoa osata käyttää moottorisahaa, ei kai se nyt niin vaikeaa voi olla?
Jekun kanssa uuden satulan metsästäminen jatkuu... Ja innolla me myös odottelemme lunta. Maastossa ei pysty nyt juuri muuta kuin kävelemään ja Jekun mielestä maastolenkit ilman kiitolaukkaa ovat varsin turhauduttavia (eivät kuitenkaan sentään niin turhia, että mun pikku ponini vaihtaisi ne koulutreeneihin.)