lauantai 2. tammikuuta 2016

Hyvää uutta vuotta 2016, tästä tulee niin jänskä vuosi!

Ja alkuun heti pahoittelut pitkästä kirjoitustauosta! 10.11 aluella oli ensimmäinen isompi lehdistöpäivä ja me päätimme sisustussuunnitelijani Helin kanssa repäistä oikein kunnolla. Mepä tytöt sisustimme talon valmiiksi lehdistöpäivää varten! Hiukan kiire siinä tuli mutta lopputulos oli superhieno ja toimittajilla riitti ihmettelemistä. Toki sisustusta vielä tässä kevään aikana tuunataan mutta tärkeimmät elementit ovat nyt paikoillaan. Seuraavat kuvat ovat kaikki luottokuvaajani Anni Hastin ottamia. Ulkokuvat saatiin otettua ihanana lumisena päivänä ja samalla rakastuin jälleen hiukan enemmän uuteen talooni. Mielestäni tämän vaaleanpunainen väri sopii hyvin myös talviseen suomalaiseen maisemaan.

Uusi kotini valmiina ottamaan vieraita vastaan. K-raudan pojat vastasivat tuon kyltin tilaamisesta, jonkinlaista Napoleon-synroomasta ilmeisesti merkkejä? No, ainakin tekstin näkee hyvin lukea! ;)
Piha on mielestäni erittäin onnistunut. Ensi jouluna näihin kuusiin laitetaan pinkit jouluvalot naapureiden riemuksi!


Ja tää heinäseiväsaita on niin IHANA! Pihan toteutuksesta vastasi Pihanrakennus Valo ja olen ollut supertyytyväinen heidän työhönsä. 

Oman talon rakentamisessa on se etu, että kaiken saa suunnitella juuri itselleen sopivaksi. Mulle on suotu pituutta vain 145,5cm (tai no, kerran terveydenhoitaja mittasi mut 155,5cm pitkäksi mutta luulen, että mitta otettiin väärin, koska koskaan myöhemmin musta ei ole saatu yhtä pitkää mittaa), joten monet kaapit ja hyllyt on aivan liian korkealla mulle. Siksi halusinkin, että keittiön tasoja laskettiin normaalia alemmaksi. Tason alle ei tullut lainkaan tavallisia kaappeja vaan pelkästään vetolaatikoita, jolloin tilan pystyy käyttämään paremmin hyödyksi.  Nurkkaan laitettiin kaappi, jossa on pyöritettävät hyllyt, joihin saa helposti laitettua isommat kattilat ja padat. Tuon keittiön valolaatan näin ensimmäisen kerran Jyväskylän asuntomessuilla 2014 ja ihastuin siihen. Se näyttää luonnossa vielä hienommalta kuin kuvassa.

Minun oma keittiöni, juuri minulle suunniteltu!
Keittiöön halusin tarpeeksi ison pöydän, jotta isompienkin lautapelejen pelaaminen onnistuisi ongelmitta. Ja onhan se tietty kiva, että suurempikin porukka mahtuu kerralla syömään. Nuo kaksi pinkkiä tuolia on mun suosikit! Yleensä en hirveästi välitä valaisimista. Pitkät ihmiset kolauttavat niihin päänsä ja ne keräävät pölyä ja likaa. Ja suuri osa valaisimista on mielestäni myös melko rumia. Tämä triple-valaisin oli kuitenkin poikkeus ja haluisin sen ruokapöydän yläpuolelle. Muuten talossa valaistus on toteutettu kattoon upotetuilla led-valoilla.




Oikeanlaisen parketin löytäminen oli yllättävän vaikeaa. Halusin valkoisen tai vaaleanharmaan parketin mutta monessa parketissa valkoinen väri taittoi keltaiseen. Lopulta Heli löysi Upofloorilta Frost-parketin, jossa oli juuri oikea sävy. Kaiken huipuksi läheltä katsottuna parketti hiukan kimmeltää ikään kuin siihen olisi tippunut glitteriä päälle. Samaa parkettia on käytetty koko talossa, ainoastaan märkätiloissa on käytössä laatat.

Valkoinen parketti ja eteisen pinkit matot. 
Talossa keittiö, ruokailutila ja olohuone ovat yhtä yhtenäistä avaraa tilaa. Takka sijoitettiin tilan puoleenväliin ja se ikäänkuin rajaa olohuonetta. Sohvaa jouduttiin tosin alkuperäisestä sunnitelmasta hiukan lyhentämään ettei kulkuväylästä tulisi liian kapeaa. Takassa olen erityisen ihastunut tuohon muurattuun hyllykköön, johon saa laitettua polttopuut. Takkaan valitsin tummat laatat, jolloin noki ja lika ei näy niin helposti luukun yläpuolella. Takan sivulla on lisäksi leivinuuni. En ole todellakaan mikään keittömestari mutta läheinen ystäväni on vakuuttanut, että lihan valmistaminen leivinuunissa on helppoa... Talon tällä sivulle halusin korotetun sisäkaton. Hiukan haastetta se tuo lamppujen vaihtoon, joten jatkossa pidemmät vieraat saavat varautua pikku aputöihin! ;)







6 kommenttia:

  1. Huikaisevan hieno! Ihana!! Niin valoisaa ja avaraa! Olenkin jo odottanut kuumeisesti kuulumisia mutta odottajan aika palkittiin kattavalla kuvauksella. Näiden pohjalta en malta odottaa mitä kosteista tiloista mahtaa löytyäkään? 😍
    -Minna

    VastaaPoista
  2. Siis vau!! Ja tuo talon nimi <3

    VastaaPoista
  3. Jekun kuulumisia...

    VastaaPoista
  4. Sulla on kyllä tosi kaunis koti<3

    VastaaPoista
  5. Kaunis koti ja ihana piha! Täytyy tulla ens kesänä tutustumaan messujen aikaan :)
    t:Johanna

    VastaaPoista
  6. Superhieno koti! Ihanaa, kun kaikki alkaa olla selvää. Terveisin Hilkka

    VastaaPoista