tiistai 5. heinäkuuta 2016

Kolme yötä messuihin

Takana on kahden vuoden tiukka puristus ja nyt edessä on 140 000 vieraan tuparit, jänskää. Etenkin viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet melkoista haipakkaa koko messualueella. Vaikka mun talo oli jo hyvissä ajoin valmiina niin kaikkea pikkupuhaa ja korjailtavaa on riittänyt ihan viimeisiin päiviin asti. Huhtikuun viimeisellä viikolla satoi vielä lunta, joten maalaushommat jäivät touko-kesäkuulle. Rakennustapaohjeen mukaan tontin ja kadun välille piti rakentaa 160cm korkea aita. Maalauksen suhteen tuli pieniä haasteita kun itsellä pituutta löytyy vain 154,5cm. Onneksi mulla on pidempiä ystäviä, joten myös ylin rima saatiin lopulta aidasta maalattua. =) Ai minkä värinen aidasta tuli? No vaaleanpunainen tietysti. Myös heinäseiväsaita sai uuden tervakerroksen kesän kunniaksi.
maalaushommia
Pihan kuntta on vaatinut yllättävän paljon työtä. En missään nimessä halunnut pihalle nurmikkoa, jota pitää leikata, mutta eipä tämä kunttakaan ihan helppo ole! Osa kuntasta oli kuollut talven aikana ja se vaihdettiin uuteen. Kuntta tuntuu myös imevän vettä kuin sieni ja useampi ilta on mennyt kasteluletku kädessä. Ensimmäistä kertaa elämässäni iloitsen kunnon sadepäivistä!
Moni on kysellyt, mitä hyötyä olen saanut asuntomessurakentamisesta. Yllättäen parasta asuntomessurakentamisessa on ollut uudet ihanat naapurit. En osaa sanoa, hakeutuuko tällaisiin projekteihin samantyyppisiä ihmisiä vai onko mulla käynyt vain poikkeuksellisen hyvä mäihä mutta kaikkien uusien naapureiden kanssa on löytynyt yhteinen sävel. Viikonloppuisin ja iltaisin on mukavaa puuhastella tontilla, kun kohtalotovereita löytyy ihan vierestä. Monena iltana olleen grillailtu yhdessä makkaraa ja huokailtu puutarhatöiden haasteita. Tammer-Tukku jakoi kaikille messurakentajille ilmaiset valmiiksi kootut Mustangit grillit ja ne ovat kyllä tulleet tarpeeseen ja käyttöön! Kukkaistutusten teosta on onneksi huolehtinut Seinäjoen K-rauta ja minun tehtäväkseni on jäänyt vain kastelu. Toivoin, että perennapenkkeihin laitettaisiin yrttejä ja jotain helppohoitoisia kasveja. Mosaiikkimyymälä lähetti minulle ihanan pinkin kukkaruukun, jonne K-raudan puutarhuri taikoi ihanat istutukset. Mosaikit ovat samoja, joita löytyy myös pikkuvessan seinästä. Sopivat mun mielestä täydellisesti molempiin paikkohin.
Uusi hieno istutuspenkki ja taustalla kaksi uutta siilinpesää odottelemassa uusia asukkaita


Jekku varmisti tänä(kin) kesänä itselleen kunnon laidunloman. Maaliskuusta astihan olimme pikkuhiljaa lisänneet ravin ja laukan määrää treeneissä. Huhtikuussa kävimme jopa lähimaneesilla tutustumassa koulukisoihin helppo C- ohjelman parissa. Jekku oli täpinässä ja innoissaan, kun kaikki katsoivat häntä. Mä sen sijaan voin jännityksestä pahoin selässä ja olin varma, että unohdan ohjelman tai putoan. Mutta niin vain Jekku suoritti puhtaasti koko kouluohjelman ja minäkin pääsin kyydissä maaliin saakka! Ilo jäi kuitenkin varsin lyhyeen... Toukokuun alussa kevyellä maastolenkillä Jekku alkoi yllättäen ontua voimakkaasti vasenta etujalkaa. Kävimme tutulla eläinlääkärillä Teivossa ja ontumisen syyksi paljastui uusi jännerepeämä vasemmassa jalassa. Noh, eihän sitä edellistä jännerepeämää paranneltukaan kuin vain 10 kuukautta. Nyt näyttää siltä, että Jekun jalat eivät kestä enää aktiivikäyttöä ja Jekku saa jäädä eläkkeelle, Toki välillä kevyitä kävelymaastoja voidaan tehdä mutta sen kummempaa treenaamista me emme pysty enää yhdessä tekemään. Jekkua ei tunnu tämä tieto kovastikaan harmittavan, herra on nauttinut täysin rinnoin kesästä ja laitumesta parhaan kaverinsa Sepin kanssa. Itse sen sijaan märehdin itsesäälissä ja useampi ilta meni itku silmässä... Lopulta kuitenkin tällä viikolla tajusin  oman kohtuuttomuuteni. Hevoseni on elossa, onnellinen ja minullakin on kaikki hyvin. Miksi siis itkisin?
Paras kaveri

Poikien paratiisi



Linssilude
Tällä viikolla elämääni tassutteli myös uusi tuttavuus, Mikki-siili. Jos joku ihmettelee, miksi tämä päivitys ilmestyy keskellä yötä, on syynä tämä uusi piiikikäs ystäväni. Mikki löytyi eilen Kauhajoelta keskeltä tietä ja emoa ei ollut näkynyt mailla halmeilla. Löytäjät olivat tarkailleet tilannetta, mutta kun poikanen oli ollut selkeästi vaarassa maatessaan keskellä tietä, olivat he ottaneet Mikin huostaan ja soittaneet Seinäjoen eläinsuojeluyhdistyksen siilirinkiläiselle. Ja sitä kautta Mikki nyt sitten saapui mulle hoitoon. Mikki on vielä pieni poikanen, painoa oli tullessa vain 161g, joten hän tarvitsee ruokaa 3-4 tunnin välein. Mikki syö kissoille tarkoitettua äidinmaidonkorviketta millin ruiskulla ja sottaa kuin kuka tahansa pieni vauva syödessään. Alkuun Mikin kunto oli varsin heikko mutta tänään nappisilmä on jo jonkinverran piristynyt ja jaksanut tutkia hiukan uutta asuntoaan. Pääasiallisesti se kuitekinkin vetää sikeitä pinkin fleecepeiton alla. 


Perjantaina sitten alkaa messut! Ei muuta kuin tervetuloa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti